lauantai 9. huhtikuuta 2011

Agricolan päivä ja ABC-blogin avaus

On 9.4.2011, Mikael Agricolan ja suomen kielen päivä! Agricolaa pidetään suomen kirjakielen luojana, ja häntä on tekosistaan kielemme hyväksi monesta kiittäminen. Tänä päivänä onkin sopiva ajankohta avata tämä Kirjoittajan ABC-kortti -verkkomateriaaliin liittyvä ja linkittyvä ABC-blogi!
Edellä mainittu ystävämme Mikael A. julkaisi eli otti ja präntätytti "Abckiriansa" vuonna 1543. Siitäpä lähti ja sai alkunsa suomen kirjakielen valtaisa kasvu ja monitahoinen kehitys kohti niitä moninaisia tarpeita ja tilanteita, joissa tätä suomeamme tänäänkin käytämme.
Kieli on aina jatkuvassa muutoksessa, ja kielenkäyttäjät ovat alati matkalla sekä osallistujina monenlaisissa tekstitilanteissa.  Toimiakseen yhteisenä viestintävälineenä kieli tarvitsee myös seurantaa, huoltoa ja vaalintaa. Tuota toimintaa harjoittaa institutioiden tasolla eturivissä Kotimaisten kielten tutkimuskeskus eli tuttavallisemmin KOTUS ja sen alainen suomen kielen lautakunta suosituksineen. Koulut ja yliopistot ovat merkittäviä yhteisten kielenkäyttötapojen kasvattajia ja muokkaajia, yhteiseen kieleen ja sen käyttöön sosiaalistajia.
Kieli elää ja kehittyy vain käytössä. Havahduttavaa ja vavahduttavaa on huomata, että kieli ja sen käyttö on kuitenkin lopulta kaikkien kielenkäyttäjien – siis ihan meidän jokaisen – omaisuutta ja että jokainen kielenkäyttäjä valinnoillaan ottaa kantaa kieleen ja sen käyttöön, muokkaa kieltä, vaikuttaa siihen. Jokaisella meistä on siis vapaus ja vastuu kielenkäytöstä. [Huima ajatus, eikö vain! Pitää varoa, ettei näin Agricolan päivän ehtoon huumassa jää veivaamaan tässä liian yleiselle tasolle tai luiskahda vanhanaikaisesti valistamaan, joten lupaan palata taas seuraavassa kappaleessa likemmäs ABC-asiaa ja keskittyä siihen tai ainakin sen liepeille!]
Virtuaalikielikeskuksen osahankkeessa vuosina 2003–2006 me – joukko Suomen yliopistojen kielikeskusten suomen kielen kirjoitusviestinnän opettajia taustajoukkoineen – julkaisimme kielen- ja tekstinhuollon sekä kirjoittamisen verkko-opiskelumateriaalin, jonka kastoimme nimellä Kirjoittajan ABC-kortti. Valitsemalla tuon nimen halusimme ainakin yrittää liittyä suomen kielen ja sen huollon sekä vaalinnan kunniakkaaseen jatkumoon. Mainitulla nimellä halusimme myös tavoitella merkityksiä ja mielleyhtymiä, jotka liittyvät ajokortin haltijalta vaadittavien liikenne- ja pelisääntöjen tuntemukseen (kielenhuollon ABC-ajokortti), ajotaidon kehittämiseen ja säilyttämiseen (ABC-testiasema katsastuspisteineen), tekstitilanteiden hallintaan ja niissä toimimiseen eli ns. tekstipelisilmään ja monipuoliseen tekstitaitorepertuaariin. Halusimme antaa ABC-panoksemme jatkuvan, elinikäisen oppimisen tukemiseen, johon kuuluu ajatus jatkuvasta kehittymisestä, tiedonetsinnästä ja tiedonhallinnasta (vrt. pitkillä matkoilla näiden nykymoottoritienvarsikeitaiden, joita ABC-asemiksikin kutsutaan, säiliöillä pistäytyminen sekä tarkoituksenmukainen tankkaaminen määrävälein). [Kylläpä pukkaa pitkää virkettä ja sulkua ja… Asiaan ja keveämmin!]  
Kirjoittajan ABC-kortti on saanut paljon käyttäjiä ja myönteistä huomiota monilla foorumeilla. Materiaaliin on viitattu moniaalla, se on päässyt mm. erään rasisminvastaisen sivuston ”kuukauden linkkivinkiksi”, saanut varsin kannustavia käyttäjä- ja asiantuntija-arvioita jne. – Merkitsin muistiin kävijälukeman (oikeammin käyntien määrän) 15.3.2011 klo 23.40 ja 8.4.2011 klo 23.50. Tuolla aikavälillä (24 vrk) kävijöitä ABC-sivustolla ynnäävä laskuri oli rekisteröinyt liki 2900 kävijää (tarkemmin käyntiä) eli yli 120 kävijää (siis käyntiä) päivässä! Ei huonosti! Ruuhka-aikoina kävijälaskuri lienee pyörinyt kuin erään 1990-luvun lopulla kohtaamani prahalaisen pimeän taksin kuljettajan taksamittari ikään! Ja huomattava on, että ABC:n kävijälaskuria ei ole viritetty; mainitsemani prahalaisen taksinkuljettajan taksamittariin taas en halua ottaa kantaa. J
Kävijät pitävät sivuston elossa, ja palautetta antavat kävijät auttavat pitämään sivustoa ajan tasalla ja kehittämään sitä. Kiitos teille, ABC:n käyttäjille ja palautteen antajille!
Nyt avatun blogin tavoitteena ja tarkoituksena on tarjota uusi foorumi ABC:n toimijoiden ja käyttäjien kohtaamiseen ja keskusteluun. Tämän blogin toiminnasta ja ylläpidosta sekä blogimerkintöjen kirjoittamisesta vastaavat ABC-sivuston sisällöntuottajat ja taustatoimijat. Blogissa tiedotetaan lyhyesti tai pitkästi ABC-sivustoon liittyvistä asioista tai käsitellään sivuston tematiikkaan, suomen kieleen, kirjoittamiseen, kielen- ja tekstinhuoltoon tai näiden tuntumaan liittyviä teemoja, ilmiöitä ja ajankohtaisia tapahtumia. Blogissa voidaan arkisten uutisten ja havaintojen jakamisen lisäksi pohtia ja vaikka ihmetellä suomen kieleen ja kielenkäyttöön liittyviä asioita keveällä, vakavalla tai jollain muulla tavalla. Kommentointiin ja keskusteluun, linkkauksiin ja vinkkauksiin kannustetaan kaikkia.   
Nyt on ABC-blogi avattu!
Terveisin
Esa Laihanen
ABC-tiimiläinen, yksi ABC-bloggareista, arkitöissä suomen kielen ja viestinnän lehtorina Lappeenrannan teknillisen yliopiston kielikeskuksessa