perjantai 12. elokuuta 2011

KIITOS VERBEISTÄ!

Olen lukuisia kertoja tunnustanut julkisesti rakkauteni muun muassa partikkeleihin, mutta tuskin olen nyt niille uskoton, jos avaudun hieman myös suhteestani verbeihin. Juuri päättyneellä kesälomalla oli aikaa havainnoida kieltä enemmän ja eri tavoin kuin yleensä, ja tulin kiinnittäneeksi huomiota siihen, miten monimuotoinen verbistö meitä kielenkäyttäjiä ympäröi.

Aina on syytä iloita vaikkapa sentapaisista verbeistä kuin höynäyttää, kirmata ja ynähtää, mutta nyt puhun hiukan epätavallisemmista teonsanoista. Huomasin, että olen eri tahoille ison kiitoksen velkaa – monen muun asian ohella – verbeistä. Kiitetyt ovat tarjonneet meille ja minulle aivan uusia verbejä joko itse niitä keksineenä tai muuten vain ilmoille saattaneena.

Ehkä ensimmäiseksi tahtoisin kiittää kirjailija Anna-Leena Härköstä vatuloinnista. Vatulointi merkitsee käsittääkseni viivyttelevää ja päättämätöntä pohdintaa tai toimintaa, jota aika ajoin varmaan itse kunkin lähipiirissä harrastetaan. Vihdoin tälle kärsimättömiä koettelevalle toiminnalle on oikeanlainen verbi! Isääni taas kiitän jukkia-verbistä. Jukkimisella tarkoitetaan periaatteellista ja vankkaa vastaanhangoittelua esimerkiksi perheneuvottelun tyyppisessä tilanteessa. Periksi ei siis anneta edes järkiargumenttien edessä. Ystävääni Riittaa puolestaan kiittäisin kaahimisesta. Ihminen kaahii, kun hän yrittää kiivetä puuhun tai kun hän yrittää kiivetä ylös jyrkkää rinnettä. Lisäksi edesmenneelle sedälleni kuuluu kiitos kimmertää-verbistä. Hän toi tietoisuuteeni kimmertämisen, joka merkitsee nousemista ja kiipeämistä esimerkiksi veneestä laiturille.

Lupaan myös vastedes ainakin hiukan vatuloida, jukkia, kaahia ja kimmertää, sillä paras kiitos verbeistä lienee niiden käyttö.

Jutta Helenius

ABC-tiimiläinen, yksi ABC-bloggareista, töissä suomen kielen lehtorina Tampereen yliopiston kielikeskuksessa